Riivatut

 

Toni Jerrman/Helsingin Sanomat 26.10.2018:


"Riivatut-romaanissa Alasalmi sovittaa samaan kuppiin yliluonnollista kauhua, vinkeää huumoria, leiskuvia intohimoja ja hyvin inhimillisiä pimeyden voimia. Samalla tarina tuo esiin aikakaudelleen tyypillisen luokka- ja sukupuolijaottelun, joka määritteli pitkälle kunkin yksilön kohtalon."

Kirsin kirjanurkka -blogi. 3.11.2018:

"Alasalmi ei tyydy kirjoittamaan Martinin torpan tapahtumia romaaniksi, vaan on käyttänyt siitä löytyviä tietoja fiktiivisen romaaninsa runkona. Aika, paikka ja henkilöt ovat toiset, paikoin enemmän, paikoin vähemmän. Lehtimies Hugo Untamo on minäkertoja, mutta Hertan osuuksissa Alasalmi käyttää ulkopuolista kertojaa. Rakenne antaa mahdollisuuksia valottaa tapahtumia mielenkiintoisesti. Romaanissa mystiset tapahtumat saavat osittain realistisen selityksensä, mutta yliluonnollisia aineksiakaan ei työnnetä kokonaan sivuun. Poltergeist-ilmiöön liittyvät keskeiset seikat on taiten punottu sisään juoneen. (...)
Mihin lukija voi luottaa? Mikä on totta, mikä illuusiota ja houretta? Alasalmi tavoittaa 1800-luvun lopun ajattelutavat, jotka tuovat oman ulottuvuutensa faktan ja fiktion kieputteluun. Ajankuva on muutenkin vakuuttava."

Kirjavinkit/Mikko: 12.11.2018:

"Riivatuissa on mainiota ajankuvaa kiinnostavasta aikakaudesta ja siinä sivussa vetävä kummitusjuttu ja kevennykseksi varsin huvittaviakin käänteitä – ja melkoisen iskevä lopetus. Kaikin puolin siis mainio kirja ja hieno tulkinta kiinnostavasta historiallisesta tapauksesta."

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, miten kirveet ja kovasimet lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?

Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa.

Riivatut on psykologinen kauhuromaani hämäläisestä maalaiskylästä, jossa pimeyden voimat pääsevät valloilleen ja kostonhimo on elämänhaluakin suurempi voima. Mutta kaikkein suurin mahti on rakkaus.

 

 

 

ISBN 9789512411290 Gummerus Kustannus, lokakuu 2018